Suomi, täydellisen koulutusjärjestelmän maa

Matkustimme viime viikolla Kreikkaan, Patrakseen seminaariin, jonka aiheena oli luovuus ja digitaalisuus varhaiskasvatuksessa. Seminaariin osallistui noin 80 opettajaa Englannista, Ranskasta, Espanjasta, Kyprokselta, Norjasta, Liettuasta, Maltalta, Tsekeistä, Suomesta, Bulgariasta, Bosnia-Hertsegovinasta sekä Makedoniasta.

Ensimmäisenä päivänä havaitsimme jo, että Suomessa ollaan digitaalisuudessa jo pitkällä. Seminaarissa esiteltiin mm. bee-pot -robotteja ja niiden käyttöä kasvattajille.

Sadutusta, tarinan kerrontaa voi käyttää mainiosti myös osana lapsen digitaalista portfoliota. Nappaa tästä ideoita ja vinkkejä appeihin, joiden avulla tuottaa sisältöä.

Illan aikana tutustuimme toisiimme ja tavoitteena oli löytää kumppani projektia varten. Kun tutustuimme toisiimme, kuulimme usean mainitsevan "ai, tulet Suomesta, täydellisen koulutusjärjestelmän maasta". Vastaanotto jopa hämmensi meitä ja sai uteliaaksi.

Illalliset vietettiin kansainvälisessä pöytäseurassa ja se sai aikaan näkökulman laajenemisia. Kreikassa lastentarhanopettaja koulutus on 4 vuotinen. Alle 3 -vuotiaat ovat seimessä, joka on perushoitoa lapsille tarjoava, ikäänkuin "sairaalakoulu". 4 -vuotiaat ovat jo koulussa, joten päiväkoti ryhmät koostuvat yleensä 4-6 -vuotiaista lapsista. Ryhmässä on 1 opettaja ja yleensä 16-25 lasta. Lasten määrää rajoittaa ainoastaan tilat. Jos tilat on pienet, on opettajalla onnea ja ryhmä jää pieneksi. Jos tilat on suuret voi ryhmä olla tosiaan jopa 25 lasta. Avustajan opettaja on saanut ryhmään jos ryhmässä on ollut esim. autistinen, cp-vammainen tai sokea lapsi. Muuten ollaan yksin. Koulu alkaa klo 8 ja päättyy klo 13. Opettajalla on suunnitteluaika klo 13-14, jonka jälkeen hän lähtee kotiin. Toinen opettaja tulee klo 12 ja on klo 16, yksin.

Kun keskusteluja käytiin, kävi selväksi, että pienten lasten opettajuus on samanlaista kaikkialla, meillä kaikilla on halu auttaa toisia kasvamaan. Toisille siihen on annettu vain paremmat edellytykset (ryhmäkoot ja palkkaus!).

Kun keskusteluja käytiin, kasvattajista huokui heidän ammattiylpeys. Positiivinen asenne näkyi ja kuului. Kukaan heistä ei sanallakaan valittanut suurista ryhmistä/pienistä resursseista tai kohtuuttoman pienestä palkasta. He olivat positiivisia, ylpeitä siitä, että saivat olla opettajia ja osa heidän koulutusjärjestelmää. Työskentely projektin parissa oli intensiivistä ja tavoitteellista. Paneutuminen oli 100%.

Suomessa he ihailivat mahdollisuutta lapsilähtöiseen työskentelyyn, digitaalista oppimisympäristöä sekä päiväkodin ulkopuolisten oppimisympäristöjen käyttöä. He hämmästelivät meidän lapsi/aikuinen -suhdelukuja, digitaalisten laitteiden monipuolisuutta ja määrää (heillä käytössä vain läppärit ja digikamera) sekä mm. metsäpedagogiikkaa.

Matkailu avartaa ja halusinkin jakaa teille tämän kokemusten, jotta osaisimme olla ylpeitä, siitä, että me saamme olla osa suomen täydellistä koulutusjärjestelmää. Muistetaan mekin olla positiivisia ja herätellä esiin omaa ammattiylpeyttä! Toisena päivänä töissä voi olla kiirettä ja haasteita, mutta harjoitellaan sitä, että ei valiteta ihan pienistä, sillä joku tekee samaa työtä jossain huomattavasti huonommin resurssein.

Kreikkalaisen päiväkodin arkeen voit käydä tutustumassa blogissa: http://blogs.sch.gr/13nipvoloumag/

Heidi Kajan

Vanhemmat mukaan kehittämistyöhön rohkeasti!

Monet kunnat ja kaupungit ovat kunnostautuneet asukkaittensa osallisuuden lisäämisessä ottamalla asukkaat mukaan strategioiden, yhdyskuntasuunnittelun ja ”pelikirjojen” luomiseen. Mitä vanhempien osallisuus sitten tarkoittaa kuntien varhaiskasvatuksessa? Uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 (Vasu) ja varhaiskasvatuslaki ohjeistavat kasvattajat ottamaan vanhemmat mukaan varhaiskasvatuksen, eli mm. päiväkotien ja perhepäivähoitajien, toiminnan suunnitteluun ja arviointiin entistä painokkaammin.

Vanhempia on perinteisesti kohdattu haettaessa ja tuotaessa lasta hoitoon, vanhempainilloissa, lapsen varhaiskasvatus eli vasu keskusteluissa, yhteisissä tapahtumissa, juhlissa ja vanhempainyhdistyksessä. Toiminnan arviointiin on käytetty virallista asiakastyytyväisyyskyselyä ja palautelaatikoita. Nyt uuden Vasun myötä varhaiskasvatuspalveluissa päästään miettimään uusia avauksia ja mahdollisuuksia vanhempien osallisuuden lisäämiseksi.

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa erilaiset kehittämishankkeet ovat arkea ja ne tuovat hieman lisää resursseja kehittämistyöhön. Hankkeet ja projektit ovatkin yksi hyvä mahdollisuus ottaa vanhemmat luontevasti mukaan työn suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin. Näin on tehty Diggaa mun digimatkaa, Digga min digiresa -hankkeessa Kirkkonummella, Tuusulassa ja Keravalla. Vanhempien toiveita, ajatuksia ja ideoita on otettu aktiivisesti vastaan hankkeessa jo ennen varsinaista hanketyön aloittamista päiväkodeissa. Lisäksi aktiiviset vanhemmat on kerätty yhteen ’viisasten kerhoksi’ pohtimaan hankkeen kehittämiskohteen eli digitaalisen portfolion (sähköisen kasvunkansion) toimimista ja mahdollisuuksia vanhemmille. Oikeastaan voisi sanoa niinkin, että varhaiskasvatuksessa ei pitäisi kehittää enää mitään ilman vanhempien kehittämistukea! 

Hankkeen lopputuotteessa tarjotaan vanhemmille avoin pääsy lapsensa portfolioon omien tunnusten avulla, koska tahansa. Vanhempien toivotaan osallistuvan myös kansion täyttämiseen lapsensa kanssa, kasvattajan kanssa yhdessä sovittujen tavoitteiden suuntaisesti. Tällaisia asioita ovat kuvat ja videot lapsen mielenkiinnonkohteista ja oppimisen hetkistä, lapsen kertomista tarinoista, piirustuksista ja perheen yhdessä koetuista hetkistä. Digitaalinen portfolio liittää parhaimmillaan lapsen kaksi maailmaa; kodin ja päiväkodin, yhdeksi kokonaiseksi maailmaksi lapselle ja hänen perheelleen. Digitaalisen portfolion työstämiseen ja siitä iloitsemiseen voi entistä helpommin yhtyä myös etäällä asuva huoltaja. Ja mikä sen mukavampaa, kuin lapsen syntymäpäivillä tai sukulaisten kanssa yhdessä juhliessa, voida näyttää lapsen oivalluksia ja oppimista muille sukulaisille.

Karoliina Purola ja Kati Smeds

Pedagoginen dokumentointi näkyväksi: Projektiseinä

Vasussa korostuu ilmiöpohjainen projekteihin perustuva toimintakulttuuri. Lasten mielenkiinnonkohteista lähdetään tutkimaan jotain asiaa ja syvennytään aiheeseen eri toimintojen avulla. Lapsen digitaalinen portfolio on oiva paikka koostaa projekti yhdeksi paketiksi, jossa lapsi voi palata muistelemaan projektin kulkua ja kertoa, mitä hän on oppinut.

Lapselle projektin kokonaisuus ei hahmotu samalla tavalla kuin aikuiselle, vaan visuaalinen ja päivittäin esillä oleva kuvaus projektin kulusta on tarpeellinen. Jos ryhmässä ei ole projektin ympärillä tapahtuvaa dokumentointia esillä, on lapsen kovin vaikea olla kiinnittynyt projektiin ja se jää pinnalliselle tasolle, jota on vaikea myöskään pedagogisesti dokumentoida.

Yksi hyvä tapa on rakentaa projektiseinä, johon kerätään projektin kuluessa erilaisia dokumentteja, joista keskustellaan lasten kanssa. Tässä toteutuu pedagoginen dokumentointi, josta osa tai koko projekti voidaan siirtää myös lapsen digitaaliseen portfolioon. Vasussa korostuvaa huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä pystytään vahvistamaan siten, että projektiseinä asetetaan paikalle, jossa vanhemmat pystyvät yhdessä lapsensa kanssa tutkailemaan sitä. 

Kuva: http://lauritsalanpk.blogspot.fi/2015/02/paraatipaivan-junamatka.html

Onko muilla käytössä projektiseiniä?

Hanna Pyöriä

Pienet pedagogisen dokumentaation äärellä

  

Vierailin kahtena maanantaina pienten ryhmässä Kirkkonummella, jossa on tapana katsella lasten kanssa edellisellä viikolla kuvattuja dokumentteja. Lapset ja aikuiset kuvaavat tapahtumia ja tilanteita pitkin viikkoa ja viikonlopun jälkeen ne reflektoidaan aikuisen kanssa pienissä ryhmissä. Lapsille toimintamalli on tuttu ja mieleinen.

Aamu alkaa yhteisellä aamupiirillä, josta osa lapsista siirtyy toiseen huoneeseen reflektoimaan ja toiset jäävät leikkimään. Sensitiivinen ja aktiivinen lastentarhanopettaja tekee tilanteessa jatkuvasti havaintoja ja lapsia kiinnostavia dokumentteja tarkastellaan pidempään. Näillä kerroilla kiinnostavia olivat mm. omat lelut, omat vaatteet naulakossa, lattialle hiekkaleikistä joutunut hiekka sekä ryhmäleikki, jossa koitetaan varastaa toiselta häntä. Aikuinen kannattelee jatkuvasti keskustelua tarttumalla pieniin aloitteisiin ja tukemalla ilmapiiriä positiivisin äänensävyin ja elein. Hän haluaa tietää, mitkä asiat ovat lasten mielestä kiinnostavia, jotta osaa suunnata omaa toimintaansa oikeisiin asioihin. Tällä kertaa lastentarhanopettaja huomioi, että pienimmätkin olivat oppineet ottamaan tietoisesti valokuvia itselleen tärkeistä asioista. Hiekka väärässä paikassa ja varastamisleikki kiinnostivat varmaankin jännityksen takia. Turvallisessa ympäristössä on mukava kokea yhdessä jännittäviäkin asioita.

Lapselle on äärimmäisen tärkeää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tällaisessa toimintakulttuurissa kasvanut lapsi oppii varhaisessa vaiheessa keskustelemaan hyvässä vuorovaikutuksessa ikätovereidensa kanssa ja ilmaisemaan ääneen omia tunteitaan ja mielipiteitään. Säännöllinen yhteisten asioiden käsitteleminen ja toinen toistensa työn ja olemassaolon huomaaminen ja arvostaminen lisää keskinäistä kunnioitusta ja jokaisen lapsen hyvinvointia. Lapsi on tapahtumien keskiössä ja vaikuttaa toiminnallaan ja ajatuksillaan ryhmätoiminnan suunnitteluun.

Ryhmä oli viime aikoina tutustunut oravaan ja siihen liittyen oli sekoitettu ruskeaa väriä sekä askarreltu oravia vessapaperirullista ja käyty metsässä. Opettaja huomioi, että orava olikin jo kaikille tuttu eläin, sen sijaan lapset eivät vielä tunteneet ruskeaa väriä. Tuokion lopuksi lastentarhanopettaja kysyi lapsilta toiveita seuraavalle viikolle ja he kertoivat, että maalaaminen oli kivaa ja että he tahtovat seuraavallakin viikolla jumppasaliin ja metsään. Opettajan tehtäväksi jäi pohtia, miten asioissa päästään eteenpäin seuraavalle tasolle ja minkälaisia uusia elementtejä otetaan mukaan ja miten jatketaan värien harjoittelemista. Dokumenttien tarkasteleminen lasten kanssa on aina myös oman työn arvioimista.

Olemuksellaan ja kommenteillaan pieni lapsi suoritti dokumenttien valintaa kasvunkansioperiaatteiden mukaisesti ja kasvattajan tehtäväksi jäi tallentaa lapselle tärkeät asiat digitaaliselle portfolioalustalle vanhempien kommentoitavaksi ja lapsen itsensä myöhempää tarkastelua varten.

Pedagoginen dokumentointi medialeikin ja positiivisen pedagogiikan keinoin edistää pienen lapsen osallisuutta ryhmässä. Onnistumiseen tarvitaan tiimin kanssa yhteisesti sovittu selkeä toimintamalli, joka kannattelee kaikissa arjen tilanteissa. Reflektointitaidot kehittyvät harjoituksen myötä, joten eikun treenaamaan! 

Hanna Pyöriä

Omahoitajuus historiaan

Uuden varhaiskasvatussuunnitelman myötä kunnissa ja kaupungeissa on astuttu kohti uutta toimintakulttuuria. Jokainen varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä on saanut haastaa omaa ajatteluaan kohti tätä muutosta, jossa korostuu muun muassa lapsen osallisuus sekä ilmiöpohjaisuus. Tässä postauksessa herättelen ajatusta lastentarhanopettajan pedagogisesta vastuusta ryhmänsä toimintaa kohden suhteessa vastuukasvattajuuteen. Tämä aihe on monelle kasvattajalle ja organisaatiolle ajankohtainen, sillä uusi vasu velvoittaa lastentarhanopettajaa toiminaan kaikkien ryhmänsä lasten kanssa tasapuolisesti ja kantamaan ryhmän toiminnasta pedagogisen vastuun.

Kun omahoitajuus nousi pinnalle vuosia sitten, siitä muodostui moniin varhaiskasvatusyksiköihin vahva toimintakulttuuri. Lapset jaettiin kasvattajille tasaisesti ja omahoitaja toimi lähes pelkästään oman pienryhmänsä kanssa päivästä toiseen. Tällainen toimintakulttuuri iskostui osassa kunnissa ja yksiköissä vahvaksi tavaksi toimia ja sitä ollaankin toteutettu enemmän tai vähemmän tähän päivään asti. Uuden vasun myötä muutostyö tämän osalta on aiheellinen, jotta toimimme uuden vasun raameissa.

Uuden vasun mukaan lapsilla on oikeus toimia kaikkien kasvattajien kanssa eikä vanha omahoitajuus – malli istu siihen. Osassa kunnissa, joissa omahoitajuus on ollut vahvasti käytössä, muuttui omahoitajuus termi vastuukasvattajuudeksi. Kun perinteinen omahoitajuus –malli toimi siten, että lapsi toimi lähes koko ajan omahoitajansa kanssa, on uuden vasun mukaisessa vastuukasvattajuus –mallissa tarkoitus se, että kasvattajat toimivat kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti.

Itse koen tiukan omahoitajuus –mallin purkamisen myönteisenä asiana, jolloin toiminnan suunnittelulle ja toteuttamiselle avautuu uusia mahdollisuuksia. Kun emme kulje kiinteästi koko ajan saman porukan kanssa, mahdollistuu päivän ajalle entistä enemmän rakenteita, joissa voi tehdä monipuolista ja yksilöllistä toimintaa. Uudelleen aikatauluttamisen myötä kasvattajille jää aikaa pysähtyä jokaisen lapsen kanssa tarkastelemaan hänen oppimistaan ja kasvuaan.

Mitä on sitten vastuukasvattajuus?

Vastuukasvattajuudella tarkoitetaan sitä, että vastuukasvattaja ottaa uuden perheen vastaan varhaiskasvatuksen piiriin ja käy heidän kanssaan aloituskeskustelun. Vastuukasvattaja ottaa enemmän roolia lapsen hoitosuhteen alussa, kuten tutustumisessa sekä ensimmäisillä viikoilla. Hän on myös tiiviimmässä yhteydessä perheen kanssa ja hoitaa myös tulevat siirtopalaverit.

Ryhmän toiminnassa vastuukasvattajuus voi näkyä joissakin rakenteissa, kuten esimerkiksi ruokailuissa. Toiminta tulee kuitenkin toteutua siten, että kasvattajat toimivat kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti. Lapset voivat olla joko kiinteissä pienryhmissä, joissa kasvattajat vaihtelevat tai pienryhmiä voidaan vaihdella toiminnan mukaan. Pääasia on kuitenkin se, että jokainen ryhmän kasvattaja toimii jokaisen lapsen kanssa säännöllisesti. 

Minna Rytkönen

Kaikki ei aina suju kuin tanssi...

Heräsin eilen aamulla valkeaan aamuun. Yön aikana satanut lumi aiheutti aamuuni haasteita. Auton putsaaminen lumen alta vei ylimääräisiä minuutteja, lasten toppavaatteiden pukeminen toi hikikarpaloita otsalle. Kylmyys tuntui omissa sormissa ja se ärsytti. Kenkiin meni lunta niin, että sukat kastui ja se sai vihaiseksi. Päiväkodille menevä tie oli auraamatta, uuden lumen vallassa. Minun piti olla "edellä kävijä", avattava polku päiväkotiin. Otettava ne ensimmäiset askeleet, umpihangessa.

Uuden polun avaaminen ei ole helppoa, eikä kevyttä. Se vaatii ponnisteluja; niin henkisiä kuin fyysisiä. Matkan aikana monet tunteet tulevat tutuiksi. Toisena päivänä itkettää ja on valmis luovuttamaan, kun taas toinen päivä tuo onnistumisen kokemuksen myötä uskoa.

Tässä hankkeessa me ollaan edellä kävijöitä. Sähköisen portfolion rakentaminen on uusi polku. Sitä polkua ei ole kukaan muu ennen kävellyt. Emme tiedä mitä edessä odottaa. Olemme hankkeen myötä varmasti saaneet paljon, mutta polun kulkeminen ei ole ollut vaan ruusuilla tanssimista. Avaan tänään hiukan kolikon toista puolta.

AIKA. Teoriassa meillä kaikilla on aikaa yhtä paljon, mutta käytännössä ei. On ymmärrettävää, että ajan käsitys muuttuu jos ryhmästä puuttuu yksi aikuinen. Silloin aika juoksee. Kentällä puhutaan ajan puutteesta: ei ole aikaa jutella tiimin kesken, ei ole aikaa jutella lapsen kanssa, ei ole aikaa laittaa aineistoa pedanettiin. Mihin aika katoaa? ja mistä sitä saadaan lisää?
Pedagogiseen dokumentointiin kuuluu tärkeänä osana pedagogiset keskustelut, jotka käydään jokaisen lapsen kanssa, hänen omien dokumenttien äärellä. Kati Rintakorpi kutsuu näitä keskusteluja, joissa käydään läpi lapsen oppimista, näkemyksiä ja ideoita TUUMAUSTAUOIKSI. Hän ehdottaa, että jos joka päivä keskustellaan yhden lapsen kanssa 15 minuuttia, ehditään jokaisen lapsen kanssa käydä keskustelu kerran kuukaudessa. Se ei ole paljon, mutta se on parempi tilanne kuin ei mitään. LÖYTYYKÖ SINUN ARJESTA 15 MINUUTTIA YHDELLE LAPSELLE?

Aikapulan kokemus voi tulla myös jos tuntuu, että teet yksin. Varhaiskasvatus jos mikä on tiimityötä ja tätä tehdään yhdessä. Miten muu tiimi mukaan avuksi? Tarvitseeko joku sinun tukeasi, lastentarhanopettaja?  Käykää tiiminä läpi pedagogisen dokumentoinnin prosessia. Puhukaa auki pelot, kysymykset ja ne asiat, jotka mietityttää. Tukekaa toinen toisianne. Antakaa aikaa ja arvostusta toisillenne.

Aikapulaa voi kokea myös jos on unohtanut matkalle lähtiessä tyhjentää repusta jotain vanhaa pois. Oletko muistanut raivata tilaa uudelle? Luopua jostain vanhasta? Oletteko puhuneet ryhmässä auki sen, että milloin dokumentoidaan? milloin keskustellaan? Onko niille varattu aikaa? Onko käytännön struktuuri resursseja tuottava? Mielestäni lastentarhanopettajan rooli on tässä merkityksellinen. Hänen tulee miettiä ryhmän päiväjärjestystä niin, että pedagoginen dokumentointi arjessa mahdollistuu. 

Lastentarhanopettaja, seuraavassa tiimissä, istu alas ja ota seuraavasta apua työhösi. Puhukaa asioita läpi. Miettikää, pohtikaa ja rakentakaa polkua helpommaksi kulkea, yhdessä.

Pedagoginen dokumentointi meidän tiimissä

MITÄ dokumentoidaan?

MITEN dokumentoidaan?

KUKA dokumentoi?

MIKSI dokumentoidaan?

MILLOIN dokumentoidaan?

MIKÄ on se pedagoginen ajatus tässä ryhmässä ja tässä ajassa, miten rajataan, mitä halutaan tietää/seurata, mitä tavoitellaan?

Miten meillä kuullaan lasta, millaisia menetelmiä ja rakenteita meillä on käytössä?

Miten oppimista tehdään näkyväksi lapselle, lapsen kavereille, vanhemmille?

Miten meillä osallistetaan vanhempia? Miten meidän vanhemmat haluavat osallistua?

Ovatko kaikki ryhmän aikuiset osallisia?

Millaisia rutiineja meillä on dokumenttien käsittelemiseksi?

Mikä on meille tärkeintä varhaiskasvatuksessa, meidän tiimissä, meidän lapsille ja vanhemmille?

  

                                  TSEMPPIÄ ARKEEN, TUKEKAA TOISIANNE!

Heidi Kajan

Kuuluuko lapsi? Kuuntelen...

Diggaa mun digimatkaa osallistui 6.10 Varhaiskasvatusmessuille omalla osastolla, jossa oli kirja-arvonta. Osallistuakseen piti vastata omin sanoin yhteen kysymykseen: ”Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun?” Ennen kuin jatkat lukemista niin mieti hetki, mitä sinä vastaisit juuri tässä ja nyt?

Kasvatusguru Jari Sinkkosen vastaus on: 1. Äidin ja isän 2. Hyvät tavat 3. Suvun ja juuret 4. Tunteen, että on varauksetta rakastettu ilman suorituksia. Sinkkosen vastaus on tarkoitettu etupäässä lasten vanhemmille. Messuilla joku kysyi, että vastaanko vanhempana vai ammattilaisena. Vastaisitko sinä eri tavalla vanhempana tai ammattilaisena?

Me saimme 120 vastausta erilaisilta varhaiskasvatuksen ammattilaisilta ja –opiskelijoilta. Heistä moni on myös äiti tai isä. Laajaan ja monitulkintaiseen kysymykseen tuli yllättävän yksimielisiä vastauksia. Eniten kannatusta sai rakkaus. Samalla tavalla rajat ja rakkautta vastasi 16 messuvierasta ja sen lisäksi rakkauteen viittaavia ajatuksia oli 29 vierailijalla, esim. lempeyttä, lämpöä, syliä, pusuja, huolenpitoa, kosketusta, välittämistä,  hellyyttä, hoivaa ja läheisyyttä. 27 Messuvierasta piti aikuisen läsnäoloa tai sensitiivistä kasvatusotetta tärkeimpänä asiana. Kummassakin näistä edellä mainituissa vastauksissa oli usein mainittu myös turvallisuus, joka mainittiin ainoana asiana 18 vastauksessa. Olimme siis samoilla linjoilla Sinkkosen kanssa, että tarvitaan aikuisia ja rakkautta. Rajoilla voidaan varmaan tarkoittaa myös hyviä tapoja. Sukua tai juuria ei maininnut kukaan, vaikka mm. kasvunkansiot ja Aikamatkalla-hanke on tuonut tätä näkökulmaa myös ammattimaiseen varhaiskasvatukseen.

Hyvinvoiva lapsi on ollut aina suomalaisen varhaiskasvatuksen kantava ajatus. Riittääkö lapsen hyvinvointiin vielä tänään päiväkodissa lämmin kasvattaja, joka tarjoaa hyvää perushoitoa? Kahden vastaajan mielestä lapsi tarvitsee ensisijaisesti ruokaa, mikä on kyllä ehdottomasti totta. Toivottavasti heillä on kuitenkin muitakin työtä ohjaavia ajatuksia suomalaisessa päiväkodissa. Turvallisuus on oleellinen hyvinvoinnin elementti, joka voidaan kuitenkin ymmärtää monella tavalla. Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa turvallisuus ja hyvinvointi varhaiskasvatuksessa?

Diggaa mun digimatkaa-hankkeessa luodaan turvallisuuden tunnetta ja hyvinvointia antamalla lapsille erilaisia mahdollisuuksia näkyä, kuulua ja vaikuttaa omassa yhteisössä ja sen ulkopuolella. Meidän toivomiamme hyvän kasvun elementtejä oli messuvastauksissa vielä yllättävän vähän! Osallisuus 1kpl, leikki 1kpl, oppiminen 1kpl, seikkailu 1 kpl, mahdollistava oppimisympäristö 4 kpl, vertaisryhmä 1kpl, hyväksyntää/kunnioitusta 3 kpl, vuorovaikutusta 2 kpl, iloa ja onnistumisia 2 kpl, aikaa 1 kpl. Kuulluksi tuleminen ja positiivinen palaute saivat sentään yhteensä 7 ääntä.

Perinteisistä oman lapsuuden arvoista ponnistava toimintakulttuuri näkyy päiväkodeissa rutiinien arvostamisena, mikä tarkoittaa sitä, että toimitaan aikataulujen mukaisesti muuttumattomissa tiloissa ja kyseenalaistamatta toimintoja. Lasten odotetaan toimivan aikuisten tekemän suunnitelman ja sen vaiheiden mukaan. Päivän vaiheet raportoidaan vanhemmille perushoitoon painottaen eli kerrotaan lähinnä syömisestä, nukkumisesta ja ulkoilemisesta. Lapsi nähdään passiivisena hoidon vastaanottajana. Arjesta tulee kiireistä suorittamista.

Varhaiskasvattajien tulisikin pohtia, mitä kaikkea lapsen kuuleminen tarkoittaa päiväkodin käytännöissä. Miten teillä toimitaan, joustaako päiväjärjestys tilanteen mukaan ja mistä vanhempien kanssa kommunikoidaan? Miten lapsen kanssa kommunikoidaan, puhutaanko arvostavasti ja voimauttavasti?



Lapsen vastuullistaminen päiväkodin perushoitotilanteissa/Hanna Pyöriän Pro gradu-tutkielma/2011
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/27249

Lapsen ääni/ Konstan retki syksyiseen metsään-video

Hanna Pyöriä

Medialeikkiä lasten kanssa

Digitaalisen portfolion yksi keskeinen työtapa on medialeikki. Medialeikki toimintatapana on osassa kunnista vahvassa osaamisessa, mutta vielä on paljon niitäkin, joille sana ei ole edes tuttu.

Medialeikki on työtapa, joka edistää lasten toteuttamaa dokumentointia. Siinä lapsen omaa kokemusmaailmaa ja ajattelua tehdään näkyväksi. Medialeikillä tarkoitetaan lyhyesti sitä, että lapset ottavat kuvia ja videoita, joita katsotaan yhdessä jälkikäteen.

Mitä medialeikkiin sitten tarvitaan?

- Kamera
- Lapsiryhmä
- Lisäksi katselemista helpottaa, että on joko TV tai videotykki, josta lapsiryhmä näkee kuvan samanaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättömyys.

Miten medialeikkiä toteuteaan?

VAIHE 1:

- Aikuinen antaa lapsille ohjeet kuvaamisesta ja käy lasten kanssa läpi medialeikin säännöt.
- Menetelmän alussa ja pienten lasten kanssa aikuisen tuki on tarpeen.

VAIHE 2:

- Lapset saavat vuorollaan kuvata kameralla (digikamera, puheli, Ipad...)
- Lapset lähtevät vuorollaan tutkimaan ympäristöään ja ottaamaan heille merkityksellisistä asioista kuvia ja videoita, Kuvaaminen tuo esille lapselle merkitykselliset asiat ja paljastaa, mihin lapsi kiinnittää huomiota.
- Lapsi itse ottaa kuvan, eikä aikuinen puutu kuvan asetteluun (pienten lasten kanssa tuki). Lapsi ottaa omannäköisiä kuvia. Myöskään muut lapset eivät puutu kuvaajan tekemisiin.

VAIHE 3:

- Kaikkien otettua kuvat, katsotaan ne yhdessä läpi mahdollisimman pian kuvauksen jälkeen.
- Jokainen lapsi saa vuorollaan esitellä itse ottamansa kuvat muille, jolloin kuvat saavat jaetussa kokemuksessa yhteisen merkityksen.

Lapsen ottama kuva

MEDIALEIKIN SÄÄNNÖT:

1. Kuvausohje: Aikuinen antaa kehykset (esimerkiksi: saat ottaa nyt kolme kuvaa ihan mistä vain, mutta muista kysyä lupa, jos kuvaat ihmistä TAI saat ottaa kolme kuvaa lempileikeistäsi)

2. Lapsi luo sisällön: Aikuinen eivätkä muut lapset puutu lapsen kuvaamiseen (aikuinen on vain tarpeen mukaan apuna)

3. Kuvatun välitön katsominen ja yhteisten merkitysten antaminen: Jokainen saa kertoa omista kuvistaan ja niiden merkityksellisyyksistä itselleen.

4. Aikuinen kannattelee ja auttaa reflektoimaan.

Minna Rytkönen

Olemisen sietämätön keveys

Meillä oli perjantaina Keravalla hankepäiväkotien tapaaminen. Keskustelimme taloittain kuulumisia -missä mennään. Kaikissa taloissa on nyt henkilökunnalla tunnukset käytössä. Pääsääntöisesti on myös kaikki halukkaat perheet palauttaneet luvat ja tunnukset - voi olla, että yksittäisiä lapsia vielä joukkoon tulee mukaan, mutta puhutaan ihan muutamista lapsista. Suurimmassa osassa Keravan hankepäiväkoteja on koko ryhmä mukana pedanetissä.
Lapsista on viety jo valokuvia ja videoita lasten kansioihin todella kiitettävästi. Alustan käyttö kuitenkin vielä tuntuu joillekin kasvattajille työläältä ja paneudumme alustan käyttökoulutukseen kentällä.

Aikapula - on sana, jonka kuulen kentällä aika ajoin. Kun kävimme keväällä koulutuksissa keskustelimme vahvasti siitä, että jostain on luovuttava, jotta tulee tilaa uudelle. Mutta mistä olemme valmiita luopumaan? Ketä varten suunnittelemme? Lapsia vai itseämme?
Vierailimme keskiviikkona Kirkkonummella ja toin perjantain tapaamiseen ajatuksen siitä, että olisimmeko valmiita luopumaan viikko-ohjelmasta?

(kuva netistä)

Täydeltä näyttää... mihin mahtuu lasten aloitteet? Lasten kiinnostuksen kohteet? Pedagoginen dokumentointi?

Mitä tapahtuu jos emme kirjaa etukäteen joka päivälle ohjelmaa? Käykö silloin niin, että emme tee mitään? Haittaako jos "emme tee mitään". Sillä tiedän, että vaikka meistä tuntuisi, että emme tee mitään, niin lapset tekevät varmasti jotain, mikä on heille merkityksellistä.

Ajatustani vahvisti se, että kävin tällä viikolla kuuden lapsen kanssa läpi heidän valokuviaan. He saivat valita itselleen merkityksellisimmät kuvat ja niistä heidän kanssaan keskustelimme. Lasten kuvissa oli heidän itsensä kuvaamia kuvia, oli kuvia leikeistä, ajattelusta, oppimisesta, luovuuden riemusta ja yhdessä olosta sekä tietysti muutamia kuvia eri tuokioilta.

Mitkä kuvat lapset kokivat merkityksellisiksi?

Ne, joissa he olivat vapaalla hetkellä, luovuuden riemussa, rakentamassa omaa maailmaa. Kukaan ei valinnut "tuokiokuvia".

Aikuisen ja lapsen maailma on hyvin erilainen. Lapsille on ensisijaisen tärkeää sosiaalinen yhdessäolo, ei toiminnan sisältö. Sivusta seuraaminen ja vaeltelu on lapselle tärkeää suuntaumista ympäristön tapahtumiin. 

Olisiko ensimmäinen askel kohti uuden vasun ideologiaa "löyhästi suunniteltu viikko"?

Tukisiko seuraavanlainen viikko-ohjelma ajatusmaailmaa siitä, että varhaiskasvatus alkaa siitä hetkestä kun lapsi avaa oven ja päättyy siihen kun ovi sulkeutuu?

MITEN TEIDÄN VIIKKO ON ORGANISOITU? KERROTTEKO TARKASTI ERI PÄIVIEN TAPAHTUMAT? VAI ONKO VIIKKO-OHJELMAA ENSINKÄÄN?

Kentällä tällä viikolla teimme luontotauluja pienten ( alle 3v.) kanssa :) Näistä tuli tosi kivoja!

Lapset saivat kehykset, asettelivat ne haluamaansa paikkaan ja ottivat kuvan. Kävimme kuvat yhdessä pienissä ryhmissä läpi ja he saivat kertoa mitä kuvasivat. 

Tee sinäkin, jo ensi viikolla! Nyt on luonto kauneimmillaan!

Rakennetaan digiportfoliota yhdessä

Digimatka on edennyt jo siihen vaiheeseen, että vanhemmilla alkaa olla tunnukset omien lastensa kansioihin ja lapset alkavat laittamaan niihin materiaalia kasvattajien kanssa. Äkkiä on akuutti tarve toimivalle kansiorakenteelle. Hankekuntien omilla lastentarhanopettajien coachauspäivillä olemme kuumeisesti pohtineet tätä rakenneasiaa. Varhaiskasvatuksen portfolio on perinteisesti ollut kasvunkansio, jota on koottu mappiin kronologisesti aikajanalla. Se on ollut käytettävyyden kannalta järkevää, sivut ovat pysyneet paremmin ehjinä ja lapsen on ollut helpompi löytää asioita. Sen lisäksi siinä on ollut taustalla ajatus lapsen hyvinvoinnin tukemisesta, lapsi oppii hahmottamaan elämäänsä aikajatkumona. Sen ymmärtäminen, että kasvan ja opin asioita ajan kuluessa, luo turvallisuutta.

Digitaalisuus mahdollistaa helposti hyppelehtimisen sivulta toiselle ilman että mitään menee rikki. Otsikot joiden välillä hypellään, on vaan tarkkaan harkittava. Jos otsikoita on paljon ja ne ovat tulkittavissa monella eri tavalla, on vaarana että asiat hukkuvat ja unohtuvat otsikoiden alle, kun materiaalia kertyy paljon. Kun kasvattajat, lapset ja vanhemmat oppivat käyttämään alustaa, materiaalin tallentaminen käy nopeasti ja on vaivattomampaa kuin paperimappiin tallentaminen. Portfolion perusajatus materiaalin valikoimisesta ja reflektoimisesta on syytä pitää kirkkaana mielessä, etteivät ne lapselle tärkeimmät asiat ja oppimisen dokumentoiminen jää runsauden alle piiloon.

Kirkkonummella, Tuusulassa ja Keravalla alettiin ratkomaan tätä digitaalisen portfolion rakennekysymystä omista lähtökohdista ja oman toimintakulttuurin kautta. Lastentarhanopettajat ovat tässä avainasemassa, pohtimassa käytännössä toimivaa ratkaisua. Mikä on se kantava ajatus, jonka varassa he työskentelevät? Kannatteleeko yhteinen päiväkotiperinne, tuokioajattelu ja oppiainelähtöinen viikko-ohjelman suunnitteleminen? Vai ollaanko jo omaksumassa uuden varhaiskasvatussuunnitelman mukaista kokonaisvaltaisempaa oppimiskäsitystä, joka osallistaa lapsia ja vanhempia mukaan kehittämistyöhön? Otsikoidaanko digitaalinen portfolio oppiaineisiin, varhaiskasvatussuunnitelman mukaisiin oppimisen osa-alueisiin vai peräti laaja-alaisten oppimisen taitojen mukaisesti? Tällöin kaikki osa-alueet tulisivat varmasti huomioiduksi, mutta käytännössä asiat linkittyvät aina toisiinsa ja niiden luokitteleminen saattaisi olla lastentarhanopettajallekin vaikeaa saati lapselle.

Tässä hankkeessa keskiössä on lapsi. Suunnittelemme digitaalista portfoliota, johon lapsella on täydet käyttöoikeudet. Tärkeintä on siis, että portfolio on lapsen näkökulmasta looginen ja helppokäyttöinen. Miten pieni lapsi otsikoisi oman kansionsa jos osaisi? Ehkä isompi lapsi osaisikin jo toivoa alustalle otsikon oman mielenkiintonsa mukaisesti?

Portfoliota käyttävät myös lapsen vanhemmat, joilta ei edellytetä kasvatustieteellistä koulutusta. Onko vanhempien osallisuus mukana kaikissa lapsiryhmän projekteissa vai onko vanhempien osallisuus rajattu oman otsikon alle erilliseen lokeroon? Hankkeessa kokoontuu ”viisasten kerho” eli joukko vapaaehtoisia vanhempia, jotka pääsevät myös pohtimaan näitä asioita. Tuntuuko selkeämmältä, kun tietää mihin saa laittaa kotona tuotettua materiaalia vai olisiko mielekkäämpää tuoda kodin näkökulma aina kulloinkin käsillä olevaan aiheeseen?

Diggaa mun digimatkaa-hanke kokeilee erilaisia vaihtoehtoja ja tuottaa samalla tutkimustietoa aiheesta. Kehittämisen kulttuuri on hankekunnissakin erilainen. Toisaalla halutaan kokeilla yhdessä samalla tavalla toinen toisiaan tukien, kun taas toisaalla halutaan säilyttää itsenäisyys ja oma valinnan vapaus kehittämisessäkin. On mielenkiintoista nähdä minkälaisiin lopputuloksiin päästään kummallakin metodilla.

Medialeikkiä vanhempainillassa

Diggaa mun digimatkaa -hanke oli esillä vanhempainillassa. Ryhmässä oli hankkeen esittelyä ja kysyttiin vanhempien toiveita ja ajatuksia hanketta koskien.  Samalla vanhemmat pääsivät kuvattavaksi.

Mitä äiti tai isä tekisi päiväkodissa? Rakensimme leikkiympäristöä, jossa aikuinen sai miettiä, mitä hän haluaisi/tekisi päiväkodissa. Lapsi sai asettua kameran taakse kuvaamaan.
Kokemus oli mukava ja onnistunut kaikin puolin :)

Huomaa hyvä!

Hankkeemme keskeisenä ajatuksena on asettaa lapsi keskiöön ja vahvistaa hänen omaa käsitystään itsestään oppijana ja ihmisenä. Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus on äärimmäisen tärkeä asia, jonka äärelle on aika ajoin hyvä pysähtyä. Monelle, etenkin opetus- ja kasvatusalalla toimivalle, Kaisa Vuorinen on tuttu nimi. Hän on elämäniloa ja positiivisuutta huokuva positiivisen pedagogiikan kouluttuja, joka on yhdessä Lotta Uusitalo-Malmivaaran, kanssa julkaissut keväällä 2017 Huomaa hyvä – materiaalipaketin. 

Huomaa hyvä! -materiaalit esittelevät luonteenvahvuuksia ja kertovat, miten ne tunnistetaan ja miten voit hyödyntää niitä kasvatuksessa! Lisää teoksesta sekä tilausmahdollisuus osoitteessa (https://www.opettajantietopalvelu.fi/kampanjat/6772.html)

Seuraavassa toimintavinkki huomaa hyvä – korteilla

Viikon vahvuus

Valitaan joka viikko yksi vahvuuskortti, johon tutustutaan lähemmin. Aloitetaan helpoimmista. Mietitään mitä kyseinen vahvuus tarkoittaa. Keskitytään viikon aikana toimimaan kyseisen vahvuuden mukaan. Pysähdytään miettimään esimerkiksi aamupiirissä, miten kyseistä vahvuutta voisi tehdä näkyväksi päivän aikana. Mitä kenties on jo tehty? Annetaan lapsille aikaa miettiä ja autetaan keksimään esimerkkejä. Kasvattajat kirjoittavat ehdotukset ylös.

Kun lapsilta on noussut esiin ideoita, kuinka kyseinen vahvuus voisi näyttäytyä arjessa, harjoitellaan draaman avulla niiden toteuttamista. Edellisessä postauksessa esiteltyyn vahvuuspuuhun lapset ottavat kuvia draamatuokiolta jokaisesta esitetystä toimintamallista, jossa vahvuus näkyy. Vahvuuspuu muistuttaa seinällä viikon vahvuudesta ja antaa vinkkejä, miten sen mukaan voisi toimia.

Viikon aikana lapsia kannustetaan toimimaan viikon vahvuuden mukaan. Vahvuutena voi olla esimerkiksi rohkeus. Lapsi saa lisätä helmen kippoon jokaisesta rohkeasta teosta, jonka hän on tuonut aikuisen tietoisuuteen. Myös kasvattajat voivat antaa lapselle luvan helmen lisäämiseen, kun huomaavat tämän toimineen viikon vahvuuden mukaan. Jokaisesta kymmenestä helmestä lapset saavat päättää jonkin mukavan tekemisen yhteistuumin. Tämä voi olla esimerkiksi oman lelun päivä, jumppa salissa, retki puistoon tai ipadilla pelaaminen.

Toivottavasti mahdollisimman moni intoutuu kokeilemaan Huomaa hyvä – materiaalia! 

 

kuva: http://taikasaappaat.blogspot.fi/2017/08/miten-suunnata-katsetta-hyvaan-ja.html