Vasussa korostuu ilmiöpohjainen projekteihin perustuva
toimintakulttuuri. Lasten mielenkiinnonkohteista lähdetään tutkimaan jotain
asiaa ja syvennytään aiheeseen eri toimintojen avulla. Lapsen digitaalinen
portfolio on oiva paikka koostaa projekti yhdeksi paketiksi, jossa lapsi voi
palata muistelemaan projektin kulkua ja kertoa, mitä hän on oppinut.
Lapselle projektin kokonaisuus ei hahmotu samalla tavalla
kuin aikuiselle, vaan visuaalinen ja päivittäin esillä oleva kuvaus projektin
kulusta on tarpeellinen. Jos ryhmässä ei ole projektin ympärillä tapahtuvaa
dokumentointia esillä, on lapsen kovin vaikea olla kiinnittynyt projektiin ja
se jää pinnalliselle tasolle, jota on vaikea myöskään pedagogisesti
dokumentoida.
Yksi hyvä tapa on rakentaa projektiseinä, johon kerätään
projektin kuluessa erilaisia dokumentteja, joista keskustellaan lasten kanssa.
Tässä toteutuu pedagoginen dokumentointi, josta osa tai koko projekti voidaan
siirtää myös lapsen digitaaliseen portfolioon. Vasussa korostuvaa huoltajien
kanssa tehtävää yhteistyötä pystytään vahvistamaan siten, että projektiseinä
asetetaan paikalle, jossa vanhemmat pystyvät yhdessä lapsensa kanssa
tutkailemaan sitä.
Kuva: http://lauritsalanpk.blogspot.fi/2015/02/paraatipaivan-junamatka.html |
Onko muilla käytössä projektiseiniä?
Hanna Pyöriä
Hanna Pyöriä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti