Digitaalisen portfoliotyöskentelyn blogit ovat käsitelleet paljon ryhmän arjen rakenteiden arviointia ja kehittämistä. Tämä johtuu siitä, että suurin haaste työskentelylle on henkilöstön mukaan ollut aika: sitä on liian vähän ja myös luopuminen perinteisistä rakenteista ja käytännöistä on vaikeaa.Työskentelymalli ei istu perinteiseen tiukan aikataulutettuun arkeen, jossa on paljon aikuisen ennalta suunnittelemia tuokioita ja siirtymiä toiminnoista toiseen saman aamu-tai iltapäivän aikana . Näissä rakenteissa portfoliotyöskentely on aikasyöppö ja ja muodostuu mahdottomaksi toteuttaa. Arjesta ei silloin löydy tarpeeksi aikaa lapsen kohtaamiselle tai lasten ideoille. Päälle liimaaminen tekee työskentelystä hätäistä, jolloin tavoitteeksi tulee ”saada jokaiseen kansioon jotain”. Silloin aikuinen mielellään napsaisee kuvan ja taas mennään. Siksi haluamme jatkuvasti painottaa: ole läsnä, vähemmän on enemmän. Painakaa kameran nappia yhdessä. <3
Toisaalta pitää muistaa, että työskentely ei ota onnistuakseen, jos ryhmästä puuttuu selkeä arkistruktuuri, johon kaikki ovat sitoutuneet. Lapsen osallisuutta kannattelevassa arjessa täytyy olla selkeä rakenne, joka kuitenkin on tarpeeksi väljä lasten ideoille, aloitteille ja kiireettömälle työskentelylle. Arjen rakenteet täytyy luoda joustaviksi: käytännössä tämä tarkoittaa aamun ja iltapäivän selkeitä aikaikkunoita, joissa kukin toiminta tapahtuu pidempinä jatkumoina. Tähän pyritään minimoimalla siirtymät ja keskittymällä olennaiseen toimintaan pienryhmittäin. Arjesta voidaan karsia esimerkiksi aikaa vievät ”miniulkoilut”, jonka vastapainoksi pienryhmä saa kiireetöntä leikkiaikaa sisällä. Luulen, että liikuntakriteerit täyttyvät paremmin kunnon ulkoilulla, kuin tunnin hikisen pukemissession vaativalla puolen tunnin happihypyllä.
Aikaa emme saa mistään lisää, mutta arjen aikaikkunoita voidaan muokata niin, ettei niissä tapahdu toimintoja vain tavan vuoksi. Kiireen tuntua voidaan tasoittaa antamalla aikaa perustoiminnoille, kuten ruokailulle. Ruokailu ja välipala ovat ainutlaatuisia hetkiä, jolloin voit kohdata lapsen yksilöllisesti ja kuulla, mitä hänellä on mielessään. Ja ne hetket ovat aivan yhtä arvokkaita, elleivät vielä arvokkaampia, kuin ohjatut tuokiot. Miksi tuokioita arvostetaan niin paljon? Sitä voisi pohtia yksikkötasolla pedakokouksissa ja jokainen omissa tiimeissään. Miten saisimme arjesta eheämpää? Tehkää paljon miksi-kysymyksiä. Kyseenalaistakaa omaa toimintakulttuurianne ja miettikää, miksi teette sitä mitä teette? Rakenteita voi muuttaa!
Toinen työskentelyyn liittyvä vaikeus on sen merkityksen ja vaikuttavuuden näkeminen. Tästä syystä olemme blogeissa sekä koulutuksissa puhuneet siitä, mitä kaikkia laaja-alaisia taitoja portfoliotyöskentelyssä voi oppia. (Jos et usko, kurkkaa pedagoginen malli, joka on täytetty vaiheittain laaja-alaisilla taidoilla) Työskentelyyn ryhtyessä täytyy siis voida luottaa siihen, että se on vasun mukaista, tukee lapsen hyvinvointia, oppimista, kasvua ja kehitystä. Kannattaa lukaista Kati Rintakorven ajatuksia pedagogisen dokumentoinnin vaikutuksista ja arvioida miten tämä näkyy omassa lapsiryhmässä. Edellisessä blogissa linkki ja pari kirjavinkkiä.
Joustava arki vaatii suunnitelmallisuutta, pedagogista osaamista, tiimin hyvää vuorovaikutusta ja osaamisperustaista tehtävien jakoa tiimin jäsenten kesken. Unohtamatta lapsia. Tällöin ”saadaan aikaan” ehkä määrällisesti vähemmän eivätkä sisällöt välttämättä kohtaa vuodenaikoja tai muita perinteisiä reunaehtoja. Suunnitelmallisessa ja joustavassa arjessa päivän huippukohtia eivät ole aikuisen vetämät piirit tai askartelutuokiot, vaan päivä nähdään pedagogisena kokonaisuutena, jossa tapahtuu valtavasti oppimista.
Minulle tuli aikanaan ryhmään lapsi, joka tarvitsi erityistä tukea. Kysyin palaverissa ennen hoidonalkua, mitä kuntoutusta minun täytyy osata järjestää. Minulle vastattiin yksiselitteisesti, että laadukas varhaikasvatuksen arki on itsessään kuntouttavaa, joten siihen panostaminen yksittäisten kuntouttavien toimenpiteiden sijaan on ensiarvoiseen tärkeää. Tämä on paras neuvo mitä olen koskaan saanut ja annan sen neuvon edelleen eteenpäin. Rakastakaa arkea ja tehkää siitä hyvää, niin imelältä kuin se kuulostaakin 😊.
Kirsi-Marja Heikkinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti