Sivut

torstai 3. tammikuuta 2019

Lapsi osallisena arjen kaikissa hetkissä: kohtaaminen perushoidossa osa 1

Varhaiskasvatuksen arjessa palataan tiimitasolla liian harvoin hoitoa, kasvatusta ja opetusta ohjaaviin asiakirjoihin ja niiden tavoitteisiin. Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen keskeisin arvo on lapsen ihmisarvo. Siihen liittyy yleisperiaate lapsen edun turvaamisesta ja lapsen mielipiteen kuulemisesta. Karkeasti ottaen lapsen etu ja kuuleminen nähdään usein tapahtuvan kapeasti lastenkokouksien ja toimintatuokioiden kautta. Varsin usein unohdetaan perushoito tekijänä, johon lapsen itsensä tulee olla vahvasti osallinen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa puhutaan lapsen itsenäisyyden ja omatoimisuuden tavoitteesta: ”Lapsi edellytystensä mukaisesti kykenee huolehtimaan itsestään ja läheisistään sekä tekemään elämäänsä koskevia päätöksiä ja valintoja”. Perushoidon lähikehityksen vyöhykkeeseen on mahdollista saada enemmän positiivisia asioita, mikäli näkemys perushoidosta ja sen toimintakulttuurista muuttuu.

Perushoito nähdään lapsen kasvun kannalta merkityksellisenä, mutta sen johtohahmo on vahvasti aikuinen. Perushoidon suunnitteluun käytetään silti hyvin vähän suunnitteluaikaa, koska sen nähdään toteutuvan ajassa ja paikassa samalla tavalla. Arjen perushoitotilanteet etenevät kuin juna, eikä niihin panosteta syksyn alkaessa yhtä paljon kuin lauluhetkien suunnitteluun. Perushoitotilanteet muodostuvat herkästi kiireisiksi, eikä lasta ei ehditä tukemaan tai kohtaamaan yksilöllisesti. Päivät suunnitellaan liian täyteen rauhallisia pukemisia ja ruokailuja huomioimatta, jolloin niille jää liian vähän aikaa –ja arvoa. Arki on kokonaisuus, jossa laadukas toimintatuokio ei paikkaa heikosti toteutettuja perushoidon hetkiä.  


Varhaiskasvatuksen tavoitteena on hyvinvoiva lapsi, jossa hoiva, kasvatus ja opetus muodostavat kokonaisuuden. Mieluummin puhuisin niiden limittymisestä toisiinsa. Hoiva ja opetus kulkevat sitä tiukemmin käsi kädessä, mitä pienempi lapsi on. Tilanteet vaativat aikaa ja aikuisen havainnointia; mitä lapsi harjoittelee, mitä hän on oppimassa tai millaista kannustusta hän tarvitsee.  Aikuiselta vaaditaan sensitiivisyyttä: kykyä nähdä, milloin lapsi ei jaksa, vaikka osaisi. Pedagogiikasta johdettuja keinoja löytää tapoja, joilla auttaa lasta oppimaan ja huolehtimaan itsestään. Kiireestä ja suunnittelemattomuudesta johtuen perushoito koetaan usein raskaana ja siihen liittyy vahvoja negatiivisia latauksia. Koska aikaa ei ole, herättävät syöminen ja pukeminen karun aikuisen vaatimaan väsyneeltä lapselta sukkalukkoa tai omatoimista syömistä. Perushoitoon liittyy yllättävän vähän huumoria, hassuttelua ja rauhallista jutustelua. Liikaa aikuisen ahdistusta siitä, mitä kaikkea lapsen pitää osata tai paljonko hänen tulee syödä ja nukkua. Perushoidon tilanteet nostavat kasvattajissa herkästi esille ”patologisen hoivavietin”, jossa päiväunien nukkuminen tai tietyn määrän syöminen saavat aikaan suuret mittasuhteet. Tätä kautta tilanteisiin latautuu ahdistusta ja vääränlaisia odotuksia, jolloin tavoitteena ei ole lapsen hyvinvointi vaan aikuisen lapselle asettamat ”hyvinvoinnin tavoitteet”. Perushoitoon liittyvät toiminnan tavoitteet, arvot ja eettinen toiminta tulee avata joka syksy uudelleen. Niiden ei tule toteutua joka syksy samalla tyylillä.

Toimintojen kehittäminen on pienten asioiden huomioimista. Kun eteinen rauhoitetaan pukemiselle, ovat ovet kiinni ja muut lapset leikkimässä toimintahuoneissa. Näin fyysisellä ympäristöllä tuetaan kaikkien lasten toimintakykyä. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka kuulee, paljonko hän haluaa syödä, onko ulkona villapaidassa liian kuuma ja väsyttääkö tänään yhtä paljon kuin eilen. Lasten kanssa voidaan yhdessä pukemisen lomassa pohtia, millainen sää on ja millaisen vaatetusta tänään tarvitaan.  

Lepohetken aloituksessa ovat kaikki kasvattajat paikalla, koska yksi henkilö ei voi vastata kaikkien silitystarpeisiin sadun lukemisen lomassa. Lapsi tarvitsee turvaa, läheisyyttä ja aikuista. Kaikki eivät tätä saa kotona. Lapset voivat vuorollaan valita satuja ja musiikkia lepohetkelle. On lasta arvostava käytäntö lukea kirja ja nousta levolta ylös säädyllisen ajan jälkeen. Omassa yksikössäni olemme tehneet periaatepäätöksen, jonka mukaan sadun kuunneltuaan hereillä olevat nousevat leikkimään. Valvovia lapsia hoidetaan tiimien kesken yhteisvastuullisesti ja heille järjestetään mahdollisuuksia hiljaisiin leikkeihin tai ulkoiluun. Kaikessa edellä tulee olla myötätuntoinen kohtaaminen ja lapsen etu. Mikäli oppiminen nähdään tuokioissa, jää suuri osa oppimistilanteista hyödyntämättä ja tärkeät havainnot tekemättä

Kirsi-Marja Heikkinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valtakunnallinen varhaiskasvatuspäivä 18.3

  Kansallisen koulutuksen arviointikeskus julkaisi 2020 varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumiseen arjessa liittyvän raportin. Raportin muka...