Suomi, täydellisen koulutusjärjestelmän maa

Matkustimme viime viikolla Kreikkaan, Patrakseen seminaariin, jonka aiheena oli luovuus ja digitaalisuus varhaiskasvatuksessa. Seminaariin osallistui noin 80 opettajaa Englannista, Ranskasta, Espanjasta, Kyprokselta, Norjasta, Liettuasta, Maltalta, Tsekeistä, Suomesta, Bulgariasta, Bosnia-Hertsegovinasta sekä Makedoniasta.

Ensimmäisenä päivänä havaitsimme jo, että Suomessa ollaan digitaalisuudessa jo pitkällä. Seminaarissa esiteltiin mm. bee-pot -robotteja ja niiden käyttöä kasvattajille.

Sadutusta, tarinan kerrontaa voi käyttää mainiosti myös osana lapsen digitaalista portfoliota. Nappaa tästä ideoita ja vinkkejä appeihin, joiden avulla tuottaa sisältöä.

Illan aikana tutustuimme toisiimme ja tavoitteena oli löytää kumppani projektia varten. Kun tutustuimme toisiimme, kuulimme usean mainitsevan "ai, tulet Suomesta, täydellisen koulutusjärjestelmän maasta". Vastaanotto jopa hämmensi meitä ja sai uteliaaksi.

Illalliset vietettiin kansainvälisessä pöytäseurassa ja se sai aikaan näkökulman laajenemisia. Kreikassa lastentarhanopettaja koulutus on 4 vuotinen. Alle 3 -vuotiaat ovat seimessä, joka on perushoitoa lapsille tarjoava, ikäänkuin "sairaalakoulu". 4 -vuotiaat ovat jo koulussa, joten päiväkoti ryhmät koostuvat yleensä 4-6 -vuotiaista lapsista. Ryhmässä on 1 opettaja ja yleensä 16-25 lasta. Lasten määrää rajoittaa ainoastaan tilat. Jos tilat on pienet, on opettajalla onnea ja ryhmä jää pieneksi. Jos tilat on suuret voi ryhmä olla tosiaan jopa 25 lasta. Avustajan opettaja on saanut ryhmään jos ryhmässä on ollut esim. autistinen, cp-vammainen tai sokea lapsi. Muuten ollaan yksin. Koulu alkaa klo 8 ja päättyy klo 13. Opettajalla on suunnitteluaika klo 13-14, jonka jälkeen hän lähtee kotiin. Toinen opettaja tulee klo 12 ja on klo 16, yksin.

Kun keskusteluja käytiin, kävi selväksi, että pienten lasten opettajuus on samanlaista kaikkialla, meillä kaikilla on halu auttaa toisia kasvamaan. Toisille siihen on annettu vain paremmat edellytykset (ryhmäkoot ja palkkaus!).

Kun keskusteluja käytiin, kasvattajista huokui heidän ammattiylpeys. Positiivinen asenne näkyi ja kuului. Kukaan heistä ei sanallakaan valittanut suurista ryhmistä/pienistä resursseista tai kohtuuttoman pienestä palkasta. He olivat positiivisia, ylpeitä siitä, että saivat olla opettajia ja osa heidän koulutusjärjestelmää. Työskentely projektin parissa oli intensiivistä ja tavoitteellista. Paneutuminen oli 100%.

Suomessa he ihailivat mahdollisuutta lapsilähtöiseen työskentelyyn, digitaalista oppimisympäristöä sekä päiväkodin ulkopuolisten oppimisympäristöjen käyttöä. He hämmästelivät meidän lapsi/aikuinen -suhdelukuja, digitaalisten laitteiden monipuolisuutta ja määrää (heillä käytössä vain läppärit ja digikamera) sekä mm. metsäpedagogiikkaa.

Matkailu avartaa ja halusinkin jakaa teille tämän kokemusten, jotta osaisimme olla ylpeitä, siitä, että me saamme olla osa suomen täydellistä koulutusjärjestelmää. Muistetaan mekin olla positiivisia ja herätellä esiin omaa ammattiylpeyttä! Toisena päivänä töissä voi olla kiirettä ja haasteita, mutta harjoitellaan sitä, että ei valiteta ihan pienistä, sillä joku tekee samaa työtä jossain huomattavasti huonommin resurssein.

Kreikkalaisen päiväkodin arkeen voit käydä tutustumassa blogissa: http://blogs.sch.gr/13nipvoloumag/

Heidi Kajan

Vanhemmat mukaan kehittämistyöhön rohkeasti!

Monet kunnat ja kaupungit ovat kunnostautuneet asukkaittensa osallisuuden lisäämisessä ottamalla asukkaat mukaan strategioiden, yhdyskuntasuunnittelun ja ”pelikirjojen” luomiseen. Mitä vanhempien osallisuus sitten tarkoittaa kuntien varhaiskasvatuksessa? Uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 (Vasu) ja varhaiskasvatuslaki ohjeistavat kasvattajat ottamaan vanhemmat mukaan varhaiskasvatuksen, eli mm. päiväkotien ja perhepäivähoitajien, toiminnan suunnitteluun ja arviointiin entistä painokkaammin.

Vanhempia on perinteisesti kohdattu haettaessa ja tuotaessa lasta hoitoon, vanhempainilloissa, lapsen varhaiskasvatus eli vasu keskusteluissa, yhteisissä tapahtumissa, juhlissa ja vanhempainyhdistyksessä. Toiminnan arviointiin on käytetty virallista asiakastyytyväisyyskyselyä ja palautelaatikoita. Nyt uuden Vasun myötä varhaiskasvatuspalveluissa päästään miettimään uusia avauksia ja mahdollisuuksia vanhempien osallisuuden lisäämiseksi.

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa erilaiset kehittämishankkeet ovat arkea ja ne tuovat hieman lisää resursseja kehittämistyöhön. Hankkeet ja projektit ovatkin yksi hyvä mahdollisuus ottaa vanhemmat luontevasti mukaan työn suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin. Näin on tehty Diggaa mun digimatkaa, Digga min digiresa -hankkeessa Kirkkonummella, Tuusulassa ja Keravalla. Vanhempien toiveita, ajatuksia ja ideoita on otettu aktiivisesti vastaan hankkeessa jo ennen varsinaista hanketyön aloittamista päiväkodeissa. Lisäksi aktiiviset vanhemmat on kerätty yhteen ’viisasten kerhoksi’ pohtimaan hankkeen kehittämiskohteen eli digitaalisen portfolion (sähköisen kasvunkansion) toimimista ja mahdollisuuksia vanhemmille. Oikeastaan voisi sanoa niinkin, että varhaiskasvatuksessa ei pitäisi kehittää enää mitään ilman vanhempien kehittämistukea! 

Hankkeen lopputuotteessa tarjotaan vanhemmille avoin pääsy lapsensa portfolioon omien tunnusten avulla, koska tahansa. Vanhempien toivotaan osallistuvan myös kansion täyttämiseen lapsensa kanssa, kasvattajan kanssa yhdessä sovittujen tavoitteiden suuntaisesti. Tällaisia asioita ovat kuvat ja videot lapsen mielenkiinnonkohteista ja oppimisen hetkistä, lapsen kertomista tarinoista, piirustuksista ja perheen yhdessä koetuista hetkistä. Digitaalinen portfolio liittää parhaimmillaan lapsen kaksi maailmaa; kodin ja päiväkodin, yhdeksi kokonaiseksi maailmaksi lapselle ja hänen perheelleen. Digitaalisen portfolion työstämiseen ja siitä iloitsemiseen voi entistä helpommin yhtyä myös etäällä asuva huoltaja. Ja mikä sen mukavampaa, kuin lapsen syntymäpäivillä tai sukulaisten kanssa yhdessä juhliessa, voida näyttää lapsen oivalluksia ja oppimista muille sukulaisille.

Karoliina Purola ja Kati Smeds

Pedagoginen dokumentointi näkyväksi: Projektiseinä

Vasussa korostuu ilmiöpohjainen projekteihin perustuva toimintakulttuuri. Lasten mielenkiinnonkohteista lähdetään tutkimaan jotain asiaa ja syvennytään aiheeseen eri toimintojen avulla. Lapsen digitaalinen portfolio on oiva paikka koostaa projekti yhdeksi paketiksi, jossa lapsi voi palata muistelemaan projektin kulkua ja kertoa, mitä hän on oppinut.

Lapselle projektin kokonaisuus ei hahmotu samalla tavalla kuin aikuiselle, vaan visuaalinen ja päivittäin esillä oleva kuvaus projektin kulusta on tarpeellinen. Jos ryhmässä ei ole projektin ympärillä tapahtuvaa dokumentointia esillä, on lapsen kovin vaikea olla kiinnittynyt projektiin ja se jää pinnalliselle tasolle, jota on vaikea myöskään pedagogisesti dokumentoida.

Yksi hyvä tapa on rakentaa projektiseinä, johon kerätään projektin kuluessa erilaisia dokumentteja, joista keskustellaan lasten kanssa. Tässä toteutuu pedagoginen dokumentointi, josta osa tai koko projekti voidaan siirtää myös lapsen digitaaliseen portfolioon. Vasussa korostuvaa huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä pystytään vahvistamaan siten, että projektiseinä asetetaan paikalle, jossa vanhemmat pystyvät yhdessä lapsensa kanssa tutkailemaan sitä. 

Kuva: http://lauritsalanpk.blogspot.fi/2015/02/paraatipaivan-junamatka.html

Onko muilla käytössä projektiseiniä?

Hanna Pyöriä

Pienet pedagogisen dokumentaation äärellä

  

Vierailin kahtena maanantaina pienten ryhmässä Kirkkonummella, jossa on tapana katsella lasten kanssa edellisellä viikolla kuvattuja dokumentteja. Lapset ja aikuiset kuvaavat tapahtumia ja tilanteita pitkin viikkoa ja viikonlopun jälkeen ne reflektoidaan aikuisen kanssa pienissä ryhmissä. Lapsille toimintamalli on tuttu ja mieleinen.

Aamu alkaa yhteisellä aamupiirillä, josta osa lapsista siirtyy toiseen huoneeseen reflektoimaan ja toiset jäävät leikkimään. Sensitiivinen ja aktiivinen lastentarhanopettaja tekee tilanteessa jatkuvasti havaintoja ja lapsia kiinnostavia dokumentteja tarkastellaan pidempään. Näillä kerroilla kiinnostavia olivat mm. omat lelut, omat vaatteet naulakossa, lattialle hiekkaleikistä joutunut hiekka sekä ryhmäleikki, jossa koitetaan varastaa toiselta häntä. Aikuinen kannattelee jatkuvasti keskustelua tarttumalla pieniin aloitteisiin ja tukemalla ilmapiiriä positiivisin äänensävyin ja elein. Hän haluaa tietää, mitkä asiat ovat lasten mielestä kiinnostavia, jotta osaa suunnata omaa toimintaansa oikeisiin asioihin. Tällä kertaa lastentarhanopettaja huomioi, että pienimmätkin olivat oppineet ottamaan tietoisesti valokuvia itselleen tärkeistä asioista. Hiekka väärässä paikassa ja varastamisleikki kiinnostivat varmaankin jännityksen takia. Turvallisessa ympäristössä on mukava kokea yhdessä jännittäviäkin asioita.

Lapselle on äärimmäisen tärkeää tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tällaisessa toimintakulttuurissa kasvanut lapsi oppii varhaisessa vaiheessa keskustelemaan hyvässä vuorovaikutuksessa ikätovereidensa kanssa ja ilmaisemaan ääneen omia tunteitaan ja mielipiteitään. Säännöllinen yhteisten asioiden käsitteleminen ja toinen toistensa työn ja olemassaolon huomaaminen ja arvostaminen lisää keskinäistä kunnioitusta ja jokaisen lapsen hyvinvointia. Lapsi on tapahtumien keskiössä ja vaikuttaa toiminnallaan ja ajatuksillaan ryhmätoiminnan suunnitteluun.

Ryhmä oli viime aikoina tutustunut oravaan ja siihen liittyen oli sekoitettu ruskeaa väriä sekä askarreltu oravia vessapaperirullista ja käyty metsässä. Opettaja huomioi, että orava olikin jo kaikille tuttu eläin, sen sijaan lapset eivät vielä tunteneet ruskeaa väriä. Tuokion lopuksi lastentarhanopettaja kysyi lapsilta toiveita seuraavalle viikolle ja he kertoivat, että maalaaminen oli kivaa ja että he tahtovat seuraavallakin viikolla jumppasaliin ja metsään. Opettajan tehtäväksi jäi pohtia, miten asioissa päästään eteenpäin seuraavalle tasolle ja minkälaisia uusia elementtejä otetaan mukaan ja miten jatketaan värien harjoittelemista. Dokumenttien tarkasteleminen lasten kanssa on aina myös oman työn arvioimista.

Olemuksellaan ja kommenteillaan pieni lapsi suoritti dokumenttien valintaa kasvunkansioperiaatteiden mukaisesti ja kasvattajan tehtäväksi jäi tallentaa lapselle tärkeät asiat digitaaliselle portfolioalustalle vanhempien kommentoitavaksi ja lapsen itsensä myöhempää tarkastelua varten.

Pedagoginen dokumentointi medialeikin ja positiivisen pedagogiikan keinoin edistää pienen lapsen osallisuutta ryhmässä. Onnistumiseen tarvitaan tiimin kanssa yhteisesti sovittu selkeä toimintamalli, joka kannattelee kaikissa arjen tilanteissa. Reflektointitaidot kehittyvät harjoituksen myötä, joten eikun treenaamaan! 

Hanna Pyöriä

Omahoitajuus historiaan

Uuden varhaiskasvatussuunnitelman myötä kunnissa ja kaupungeissa on astuttu kohti uutta toimintakulttuuria. Jokainen varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä on saanut haastaa omaa ajatteluaan kohti tätä muutosta, jossa korostuu muun muassa lapsen osallisuus sekä ilmiöpohjaisuus. Tässä postauksessa herättelen ajatusta lastentarhanopettajan pedagogisesta vastuusta ryhmänsä toimintaa kohden suhteessa vastuukasvattajuuteen. Tämä aihe on monelle kasvattajalle ja organisaatiolle ajankohtainen, sillä uusi vasu velvoittaa lastentarhanopettajaa toiminaan kaikkien ryhmänsä lasten kanssa tasapuolisesti ja kantamaan ryhmän toiminnasta pedagogisen vastuun.

Kun omahoitajuus nousi pinnalle vuosia sitten, siitä muodostui moniin varhaiskasvatusyksiköihin vahva toimintakulttuuri. Lapset jaettiin kasvattajille tasaisesti ja omahoitaja toimi lähes pelkästään oman pienryhmänsä kanssa päivästä toiseen. Tällainen toimintakulttuuri iskostui osassa kunnissa ja yksiköissä vahvaksi tavaksi toimia ja sitä ollaankin toteutettu enemmän tai vähemmän tähän päivään asti. Uuden vasun myötä muutostyö tämän osalta on aiheellinen, jotta toimimme uuden vasun raameissa.

Uuden vasun mukaan lapsilla on oikeus toimia kaikkien kasvattajien kanssa eikä vanha omahoitajuus – malli istu siihen. Osassa kunnissa, joissa omahoitajuus on ollut vahvasti käytössä, muuttui omahoitajuus termi vastuukasvattajuudeksi. Kun perinteinen omahoitajuus –malli toimi siten, että lapsi toimi lähes koko ajan omahoitajansa kanssa, on uuden vasun mukaisessa vastuukasvattajuus –mallissa tarkoitus se, että kasvattajat toimivat kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti.

Itse koen tiukan omahoitajuus –mallin purkamisen myönteisenä asiana, jolloin toiminnan suunnittelulle ja toteuttamiselle avautuu uusia mahdollisuuksia. Kun emme kulje kiinteästi koko ajan saman porukan kanssa, mahdollistuu päivän ajalle entistä enemmän rakenteita, joissa voi tehdä monipuolista ja yksilöllistä toimintaa. Uudelleen aikatauluttamisen myötä kasvattajille jää aikaa pysähtyä jokaisen lapsen kanssa tarkastelemaan hänen oppimistaan ja kasvuaan.

Mitä on sitten vastuukasvattajuus?

Vastuukasvattajuudella tarkoitetaan sitä, että vastuukasvattaja ottaa uuden perheen vastaan varhaiskasvatuksen piiriin ja käy heidän kanssaan aloituskeskustelun. Vastuukasvattaja ottaa enemmän roolia lapsen hoitosuhteen alussa, kuten tutustumisessa sekä ensimmäisillä viikoilla. Hän on myös tiiviimmässä yhteydessä perheen kanssa ja hoitaa myös tulevat siirtopalaverit.

Ryhmän toiminnassa vastuukasvattajuus voi näkyä joissakin rakenteissa, kuten esimerkiksi ruokailuissa. Toiminta tulee kuitenkin toteutua siten, että kasvattajat toimivat kaikkien lasten kanssa tasapuolisesti. Lapset voivat olla joko kiinteissä pienryhmissä, joissa kasvattajat vaihtelevat tai pienryhmiä voidaan vaihdella toiminnan mukaan. Pääasia on kuitenkin se, että jokainen ryhmän kasvattaja toimii jokaisen lapsen kanssa säännöllisesti. 

Minna Rytkönen