Arjen rakenteet ja ryhmän toimintakulttuuri suunnittelun polttopisteessä

Digitaalinen portfoliotyöskentely ja Diggaa mun digimatkaa-hankkeessa kehitetty portfoliotyöskentelyn pedagoginen malli muokkaavat varhaiskasvatuksen arkea ja työskentelytapoja. Lapsiryhmän pedagogisen toiminnan suunnittelulla on omat perinteensä ja meneillään oleva toimintakulttuurin muutos koskettaa myös näitä traditioita. Suunnitteluaika on merkittävä resurssi ja työväline. Myönnän itsekin istuneeni aikoja miettimässä toiminnan sisältöä: mitä askarrellaan, mitä lauletaan, minne mennään retkelle. Varmaa on, ettei pelkästään aikatauluttaminen ja toiminnan sisältöjen pohtiminen ei enää riitä, mikäli tavoitteena on lapsilähtöinen, lapsen kiinnostuksesta lähtevä toiminta. Mitä muutos tarkoittaa käytännössä? Mihin suunnitteluaikaa tulisi kohdentaa, jotta tukisimme mahdollisimman hyvin tasavertaisen oppivan yhteisön kehittymistä? Siitä, mitä käytännössä pitäisi tehdä toisin, puhutaan liian vähän. Toimivista suunnittelun rakenteista ja menetelmistä tulisi keskustella, jotta meidän olisi mahdollista rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, mitä suunnitteluajalla tavoitellaan. Ilman käytäntöön johdettuja menetelmiä varhaiskasvatussuunnitelman ideaalit jäävät helposti teorian tasolle ja arkeen päälle liimatuiksi pakkotoiminnoiksi. 

Lapsen kiinnostuksen kohteiden ja vahvuuksien huomioiminen toiminnan sisällössä ja mukaan ottaminen suunnittelussa on mahdollisuus. Se haastaa meitä näkemään opettajuutta toisesta näkökulmasta: kanssaoppijana ja oppimisprosessin kannattelijana. Väitän, että tämä otetaan varhaiskasvatuksessa huomioon toiminnan tasolla, mutta suunnitteluajan perinteisen käytön perusteluna on usein oppimisen siirtoteorian käsitys opettajuudesta. Voi tuntua haastavalta saada liitettyä kokonaisuudeksi lapsen kiinnostuksen kohteet ja tarpeet sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Perinteisistä tuokiosuunnitelmista luopuminen voi tuntua tienä avoimeen anarkiaan, jossa lapset ajelehtivat tilanteesta toiseen ilman järkevää struktuuria. Mutta mitä jos pysähdytään ajattelemaan hetkeksi nykytilannetta? Että kasvattajien suunnittelusta huolimatta ryhmän arki voi olla kaoottista, hektistä, meluisaa ja stressaavaa? Johtuuko se välttämättä suunnitteluajan määrällisestä puutteesta, kuten usein asia tulkitaan? Vai voisiko lasten sitoutumiseen vaikuttaa näkökulman vaihto lasten sisältöihin ja aikuisen pedagogisiin rakenteisiin? 

Olen oman työni kautta pohtinut suunnittelua ja sen merkitystä. Mielestäni suunnittelun painopiste tulee sisällöntuottamisen sijaan olla toiminnan rakenteiden, tavoitteiden ja ympäröivän toimintakulttuurin jatkuvassa arvioinnissa ja kehittämisessä.  Rikas tietolähde arviointiin on lapsen digitaalinen portfolio ja ryhmän etusivu, joka kuvaa ryhmän toimintaa. Se kertoo mitä on tehty, miten on tehty, kuka on tehnyt, miksi on tehty, millä tavalla on tehty. Ja jos ei ole tehty, miksi ei ole tehty? Paljonko lapset ovat ideoineet ja toteuttaneet vai ovatko projektit aikuisista lähtöisin? Jatkuvan arvioinnin kautta on mahdollista kohdentaa suunnitteluresurssi siihen, mikä on ryhmän kannalta ensiarvioisen tärkeää ja olennaista. Mitä tavoittelemme tässä ryhmässä tänä ajankohtana?

Erityisryhmässä opettaneena (ja tämä koskee myös ihan kaikkia muitakin ryhmiä) tärkein suunnittelutehtäväni oli rakentaa hyvä, strukturoitu ja yhteistoiminnallinen arki, joka joustaa lasten leikkiä, iloa ja yksilöllisiä tarpeita. Ja kyllä. Joustavuus ja struktuuri mahtuvat samaan lauseeseen. Strukturoitu arki ei tarkoita aikataulutusta, joka luo vain kiirettä. Joustava ja selkeä arki antaa mahdollisuuden kuulemiselle, kohtaamiselle ja ideoiden toteuttamiselle. Se antaa tilaa luovuudelle selkeissä rajoissa. Strukturoitu arki koostuu selkeistä ja joustavista aikaikkunoista pienryhmätoiminnalle. Näihin on mahdollista sijoittaa sisällöt, jotka nousevat lasten tarpeista ja kiinnostuksen kohteista. Niihin voidaan sijoittaa niitäkin asioita, joita kasvattajat haluavat kertoa lapselle hänen kokemusmaailmaansa rikastaen. Strukturoitu arki on selkeitä sopimuksia vastuunjaosta kasvattajien kesken. Kun jokainen tietää paikkansa, ei jokaista aamua tarvitse aloittaa keskustelemalla päivän rutiineista. Lisäksi hyvin rakennettu arki ennakoi muutokset; vaihtoehto B on hyvä olla olemassa jatkuvien muutosten vuoksi. Näin toiminnan muokkaaminen on lennosta helpompaa, eikä siitä luovuta liian herkästi. Kun suunnittelu tähtää laajojen linjojen vetämiseen pelkän viikkonäkymän sijaan, on toiminta tasapainossa varhaiskasvatussuunnitelman ja lasten vasujen kanssa. Laaja-alaisten taitojen, oppimisen alueiden sekä lasten tarpeiden toteutumisen varmistaminen viikko-ja kuukausitasolla takaa sen, että lasten kanssa yhteinen sisällöntuotanto on linjassa määräävien asiakirjojen kanssa. 

Lasten kiinnostuksen kohteiden huomioiminen ja osallisuus lisääntyvät, kun suunnittelemme sille tietoisesti tilaa ryhmän rakenteissa. Aloitin ryhmässämme ”tilanraivaamisen” arvioimalla sen työskentelykulttuuria, tavoitteena ottaa lapsia mahdollisimman paljon mukaan arjen toimintoihin. Törmäsin yllättävän usein tilanteisiin, jossa kiire oli suuri ja ajan määrä oli liian pieni jumpparadan rakentamiseen, kahvikuppien kattamiseen, lakanoiden vaihtamiseen saati lasten kanssa yhteiseen suunnitteluun ja ideoimiseen. Ärsyynnyin itse pienten asioiden hankaluudesta ja ajasta, joka hankaluuden päivittelyyn kului. Halusin poistaa aikuisille ulkoistetut turhat ”saarekkeet” jotka ovat aikojen kuluessa kehittyneet. Kun asioita lähdetiin tietoisesti suunnittelemaan ja tekemään lapsiryhmän kanssa yhdessä, väheni kiire sekä suunnittelun ja järjestämisen hankaluus. Lapset olivat innoissaan ja sitoutuneita päästessään ottamaan vastuuta ja tekemään ”oikeita” suunnitelmia sekä tehtäviä.  

Mitä hyötyä tästä kaikesta voi olla? Tutkimusten mukaan lasten osallisuuden tukeminen ja lapsilähtöinen toimintakulttuuri hyödyttää lasta kaikilla vasun osa-alueilla! Satsaa yhteen –ja keräät monta hedelmää. Lapsilähtöisyys ja osallisuuden kannattelu lisää lasten sitoutuneisuutta ja aktiivisuutta ryhmän toiminnassa. Lapset haluavat nopeasti olla enemmän mukana ja vaikuttamassa, kun se on vain mahdollista. Yhteistoiminta, ideoiminen ja tuumailu parantavat lapsen ongelmanratkaisukykyä, mielikuvitusta sekä myönteisiä vuorovaikutustaitoja. Kiinnostuksen kohteet oppimisen sisältönä saavat aikaan oppimisen ja onnistumisen iloa sekä syvällisempää oppimista, kuin oman kokemuspiirin ulkopuolelta irrallaan olevan tiedon opettelu. Lapsilähtöisyys ja mielenkiinnon kohteiden kautta oppiminen nähdään vielä helposti yksiulotteisesti: lasta houkutellaan oppimaan näin, koska hän on vielä liian pieni omaksumaan asioita itsensä ulkopuolelta. Tätä saatetaan pitää jopa karhunpalveluksena, jonka kautta lapsi oppii vain toteuttamaan haluamiaan asioita. Varhaiskasvatuksessa tulisi keskustella enemmän siitä, ettei lapsen näkökulmien ja mielenkiinnon kohteiden huomioimisella ole individualismiin tähtäävää itseisarvoa. Kiinnostuessaan ja innostuessaan ja saadessaan tähän vastakaikua, lapsi saa kokemuksen tekemisen ja vaikuttamisen merkityksestä. Samalla se vahvistaa lapsen käsitystä itsestään aktiivisena toimijana, jolla on suuri merkitys tulevaisuuden demokraattisen, tasavertaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Lapsilähtöisyyden tärkein arvo on siinä, mitä lapsen kuulluksi tuleminen yksilössä itsessään herättää.  

Syksy saapuu ja palataan tiimeihin. Mihin käytetään tänä syksynä suunnitteluaikaa? Voisiko kokeilla jotain uutta? Aloitammeko suunnittelun sienistä vai lähdemmekö pohtimaan ensin perusasioita? Miten ihmiset tulevat ryhmässä kuulluksi ja kohdelluksi ja miten arjen rakenteet tukevat tätä? Miten uusi lapsiryhmä hitsautuu yhteen ja mitä lapset haluavat oppia.  Arjen järjestelyt raivaavat tilaa myös portfoliotyöskentelylle ja arjen ilojen dokumentoimiselle. Työskentelyn alkaessa kannattaa luoda katse ainakin hetkeksi rakenteisiin ja pohtia, onko työskentely ryhmässämme mahdollista vai luoko se tällaisenaan lisää kiirettä, päälle liimattuja pakollisia tehtäviä ja yksintyöskentelyä. Tarvitseeko kaikkien tehdä aina samaa? Mitä aikuisten tulee oppia toisiltaan ja itsestään? Pysähdymmehän tarpeeksi usein päivittämään tavoitteita ja ihastelemaan opittuja asioita?

Lämpöä ja iloa syksyyn <3

Kirsi-Marja Heikkinen