Sivut

torstai 27. syyskuuta 2018

Dokumenttien valinta ja reflektointi


Dokumentit, joita arjessa on kerätty, saavat pedagogisen merkityksen vasta kun niitä katsotaan ja reflektoidaan yhdessä. Tämä vaatii arjen struktuurin uudelleen järjestelyä: aikaa kuvien katselulle ja reflektoinnille on luotava ja niistä on pidettävä kiinni. Hetkeä voisi kutsua vaikka tuumaustauoksi kun dokumenttien äärelle pysähdytään yksittäisen lapsen, huoltajien, lapseryhmän tai henkilöstön kesken.  Yksittäiselle lapselle hetket kahdestaan kasvattajan kanssa on merkityksellisiä ja niitä odotetaan. Jokainen lapsi haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi ja keskutella hänelle merkityksellisistä asioista.

Seuraavalla videolla Arja Lepolan päiväkodista Tuusulasta viettää tuumaustaukoa esiopetusikäisen Liljan kanssa: 




Tuumaustauko ja toiminnan arviointi voidaan järjestää myös vapaamuotoisesti iltapäivisin leikin ja välipalan lomassa. Vuorenhaltijat tekevät digitaalista portfoliota toista toimintakautta ja tapa tuumailla ja arvioida on kehittynyt pikku hiljaa arjen rakenteisiin tavoitteena tehdä tuumailusta ja arvioinnista luontainen osa arkea.

Lasten kuvaamat dokumentit laitetaan pyörimään ryhmän, jonka jälkeen lapset tulevat kiinnostuksensa mukaan tutkimaan ja kommentoimaan kuvia. Aikuinen kirjaa tuumailut ja arviot toiminnasta ylös Vuorenhaltijoiden blogiin. 



”Vuorenmäen päiväkodin Vuorenhaltija-eskarit pitävät iltapäivisin vapaamuotoisen yhteisen tuumaustauon. Katselemme kuvia aamupäivän toiminnasta samalla muistellen ja arvioiden mitä on jäänyt mieleen ja mitä on opittu. Pidämme peda.netissä ryhmämme etusivulla Vuorenhaltijat-blogia, johon kirjoitamme päivän puuhista niin kuin lapset sen kertovat ja valitsemme yhdessä julkaistavat kuvat. 

Tuumaustauot ovat olleet hedelmällisiä sekä lapsille että meille kasvattajille. Lapset saavat kertausta opitusta sekä mieleen palauttamista, me kasvattajat taas tärkeää tietoa lasten ajattelusta ja kiinnostuksista. Vanhemmat ovat kiitelleet, että monet lapset osaavat nyt paremmin kertoa päivän tapahtumista myös kotona. ”



                                         Vuorenmäen Päiväkoti, Kirkkonummi Jonna Kokko


        Mitä lastentarhanopettaja tuumailee tuumaustauosta? Siitä kuulet seuraavassa blogissa!



torstai 20. syyskuuta 2018

DOKUMENTOINTI


Dokumentoinnin lähtökohtana tulee olla lapselle tärkeät arjen kokemukset: leikit, onnistumiset, työt, tapahtumat niin kotona kuin päiväkodin toimintaympäristössäkin. Dokumentit eivät ole aikuisen ottamia toimintakuvia tai erikseen järjestettyjä tilanteita. Dokumenttien tehtävä on ilmentää arkea, oppimista, iloa, kiinnostusta, yrittämistä ja vaikka erehtymistä. 



”Haluaisitko ottaa tästä kuvat?” Haluaisitko että otan sinusta kuvan tässä tilanteessa?” ”Mistä pidät, mistä et niin pidä?”  Dokumentoinnin keskiössä tulee olla lapsi ja hänen halunsa piirtää, kertoa, kuvata, videoida. Lapsen tekemä ja kokema on lapselle merkityksellistä. Lasten kanssa portfoliota katselemalla on huomattu, ettei aikuisen ottamilla tilannekuvilla ole samaa merkitystä, kuin dokumenteilla, jotka on itse kuvattu tai tehty. Tavoitteena on lapsen mahdollisimman suuri osallisuus dokumentoinnissa, koska tätä kautta myös kansio on lapselle merkityksellinen –ja yksilöllinen. Digivälineet auttavat intensiivistä, lapsen omaa dokumentointia, digitaaliseen portfolioon voi myös digitoida materiaalia. Savityö säilyy ikuisesti lapsen kuvaamana omassa kansiossa. 



Dokumentoinnin onnistumisen kannalta tärkeää on dokumentointivälineiden käytön opettaminen lapselle ja yhteisten pelisääntöjen luominen. Tavoitteena ei ole kuvata paljon kaikkea vaan löytää olennainen ja merkityksellinen. Lapsen on hyvä opetella aikuisen avustamana huolehtimaan laitteista: dokumentointia helpottaa, että ne ovat käyttövalmiina, ladattuina ja lapsen saatavilla. Lisäksi aikuisen on hyvä olla lapsen ikä huomioiden konkreettisena apuna dokumentoinnissa kameran kannattelijana ja hanskojen asettelijana. Ihan pienen lapsen kohdalla aikuisen tehtävänä on löytää taaperon näkökulma ja auttaa tavoittamaan maailmaa lapsen silmin. Lyhyet videot ja kuvat taaperon päivästä ovat tärkeää tietoa huoltajalle ja myöhemmin lapselle itselleen varhaiskasvatuksen arjesta ja kehityksestä.  



Mitä?
- Vasuun kirjattuja lapsen vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita ja oppimistavoitteita
- Lapsen ajatuksia ja tarinoita
- Vertaissuhteita
- Lapsen arkea, varsinkin pienten lasten kohdalla
- Lasten ja ryhmän oppimisprosesseja
- Lapsen tärkeitä asioita: lempileluja, kavereita, lempipaikkoja, tiloja, onnistumisia, oppimista..







Kokemuksen kautta on havaittu, että lapselle merkittäviä asioita (joita he haluavat valita omaan portfolioon) on ollut: läheisten ihmisten vierailut päiväkodilla (isovanhemmat/läheiset ystävät/perheen jäsenet), ystävän kanssa koetut hetket, rakennetut leikit, ilmiöiden tutkiminen, metsäretket, uudet kokemukset (piparin leivonta, vappujuhlat, retket ja muut tapahtumat) sekä itse otetut valokuvat ja itse tuotetut sisällöt (animaatiot, kirjat, videot jne.)



Miten?
- Medialeikin avulla; medialeikin e-kirja: https://sway.office.com/lubw52YGYCwiyGsF
- Haastattelemalla
- Leikki - ohjaustilanteiden havainnointi, kirjaaminen, videointi ja valokuvaaminen
- Piirrokset ja äänitteet
- Saduttamalla


Lopuksi kannattaa pohtia:
       Missä kunnossa laitteet ja välineet ovat?
       Missä niitä säilytetään?
       Millaisen neuvottelun jälkeen lapsi saa ne käyttöönsä vai ovatko ne vapaasti käytettävissä? Miten lapsi voi tehdä aloitteen?
       Ovatko laitteet mukana retkellä, metsässä, pihalla, jumpassa?
       Millaisia hetkiä olemme järjestäneet dokumentointiin ja voiko lapsi toteuttaa sitä spontaanisti –aivan kuten hän toteuttaa omaa lapsuuttaankin?
       Tutkimmeko dokumentteja, saako lapsi esitellä niitä toisille? Esittelyn kautta lapsi tulee näkyväksi, joskus jopa uudella, odottamattomalla ja positiivisella tavalla  <3

Seuraavassa blogissa pohdimme, että miten kaikista dokumenteista löydämme ne lapselle merkittävimmät 




Valtakunnallinen varhaiskasvatuspäivä 18.3

  Kansallisen koulutuksen arviointikeskus julkaisi 2020 varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumiseen arjessa liittyvän raportin. Raportin muka...